keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

6.1

Otsikko on siis tan paivasen maanjaristyksen magnitudimaara (joo alkaa pyytako mua osaamaan enaa suomen kielta..). Oon kumminkin hengissa! Jos ette tekstin tulosta voineet paatella.  Mutta siis anyways, taalla on nykysin maanjaristyksia ihan koko ajan, tai ainakin silta tuntuu. Toi tan paivanen oli nyt isoin vahaan aikaan, mutta ei sekaan onneks mikaan valtava. Tsunamivarotus kumminkin annettiim, sit se peruttiin ja sit jo seuraavien uutisten aikaan pohdittiin, etta mita, tuleeko nyt sittenkin joku tsunamintapanen. Nojoo. (Ite tosiaan varjasin just hiuksia kun se tapahtu, kuulin kylla telkan varotuksen ja sit taas vahan jaris.... Jatkoin varjaamista.)

Viime viikolla kaytiin pohjosessa vetamassa pieni reissu mihin sisalty lumikenkailya, onsenissa lillumista ja hyvaa ruokaa ja juomaa. <3 Kuvia voisin jaksaa jossain vaiheessa lisata, omalla koneellani kun jaksan tekstin kirjottaa. No mut ensinnakin, sain sittenkin kokea kunnon lumet tanakin talvena (vaikka oisin ehket selvinnyt ilmankin), opin hienoja uusia sanoja kuten 別居 (bekkyo eli asumusero) ja opetin japanilaisille mika on lumienkeli.

Tanaan oli koulussa kolmosten 送別会 (soubetsukai) eli sellanen, ei viela virallinen valmistujaisjuhla mut sellanen hyvasten jatto, missa ne piti puheita, kateltiin videoita kaikkien taipaleista, kaikki klubit oli tehny erilaisia viedotervehysjuttuja ym. Se oli just rentoa, alko yhelta eli sain nukkua pitkaaaaan. :---) Loppuakin sen piti puol 4, mut yllatys yllatys, koko juttu veny tunnin. Sitten jain viela venailemaan Sakia, kun sen piti raahat niitten bandikamat jonnekin ja sit lopulta viidelta paastiin lahtemaan koulusta! Huhhuh.

Koulun jalkeen mun ja Sakin oli tosiaan tarkotus lahtee Ikebukuron Black Hole klubille katsastamaan ラドック (radokku) niminen bandi..... niitten oli tarkotus alottaa soittaminen kuudelta ja nain ollen me juostiin junaan kun paattomat kanat, ma iskin meikit naamaan siina junamatkan aikana ja Ikebukurossa kaytiin nopeesti vaihtamassa vaatteet ja heittamassa turhat kamat aseman sailytysloksaan. Miten olikaan, me ehittiin Black Holeen about 5 vaille 6! Mutta. Tormattiin sitten Ruluun ja Kyoheihin eli bandin kitaristiin ja basistiin... ja juteltuamme niille kavi ilmi et sen paivan aikataulu oli muuttunu ja pojat oli lopettanut just vahan aikasemmin.... :)))))))))))))))) moi, oltiin ilosia. No mutta, ei mitaan huonoa, ettei hyvaakaan! (vai miten se menee?)

Tosiaan pojat soittaa toisen liven Ikebukurossa huomenna, tosin eri klubilla, joten paatettiin sitten vaan etta mennaan sit huomenna uusiks. Nain ollen mulle jai tanaan aikaa varjata mun kaamee tyvikasvu... ainiin ja tietty kokee se maanjarisytys. No mutta huomenna kaynkin aamupaivasta laitatuttamassa kynteni ja sit illalla suunnataan sinne Ikebukuroon! Jeijei, kaikkea kivaa siis taas tiedossa. En vaan kylla tieda mita siita tulee, kun tosiaan meille muuttava saksalainen yliopistovaihtari Iza tulee ylihuomenna, ja mun pitas raahautua aamulla sita vastaan lentokentalle... katotaan heraanko.

1 kommentti:

  1. oijoi noita maanjäristyksiä ! :D no onneks oot jo relax niitten aikana (; hyppäisin ite varmaan kattoon jos tulis joku tsunami varotus xd

    VastaaPoista