tiistai 30. elokuuta 2011

pureshaarando

Kirjotan näitä kirjotuksia about joka päivä, mutta koska hosteilla on vaan langallinen netti niin en viitti siellä heilua koko aikaa. Joten kirjotan näitä läppärillä wordilla ja saatte ehkä kerran viikossa sitten megapostauksen. :----D Toinen syy siihen miks mua ei paljoa näy koneella eikä musta kuulu on se, että vaikka okaasan (hostäiti) sano, että saan käyttää vapaasti konetta, niin en halua. Koska lauantaina soitin hotellista iskälle skypellä ja sen puhelun loputtua itkin varmaan puoltuntia, koska oli niin koti-ikävä. Ja koneella olo ja kavereitten juttujen lukeminen saa mut vaan ikävöimään suomea, joten yritän välttää sitä ainakin nyt jonkun aikaa. Gomen!


 Eli perjantai – sunnuntai aamu:  Meillä oli orientaatiota Shin-Yokohamassa ja eipä siellä mitään ihmeellistä. Tavattiin muita vaihtareita ja saatiin yhessä hokea: ”Mushi-atsui!!!” eli kuuma ja kostea. Tätä kosteutta ei oikeasti voi uskoa jos ei ole täällä.. tukkaakin on melko turha suoristella kun se on 2 minuutin jälkeen taas pörrössä. 
 Sunnuntai aamuna koko hostperhe tuli hakemaan mua hotellilta ja ne oli super ihania! Jäin tuijottamaan suu auki, kun ne ojens kaikki kätensä ja tokas: ”Hauska tutustua” Siis ihan suomeks. :D Ne oli ostanu sellasen suomi-kirjan, missä on kaikkia suomen sanoja ja esim. erikoisruokia ym. Ekaks lähettiin kiertelemään Yokohamaa autolla ja pysähdyttiin esim. satamassa, jossain puistossa, käytiin chinatownissa (herranjumala sitä kokoa!) ja lopuks mentiin Landmark Toweriin! Siis jos joku ei tiiä, niin se on valtavan korkee pilvenpiirtäjä, jonka 69. kerroksessa (eli 276 metrissä) on sellanen katselupaikka (?). Ainiin ja se hissi menee niin kovaa, että se tuntuu mahassa, siellä näkyy minuuttinopeus (lol) joka on parhaimmillaan 750m/min. =D Anyways, sieltä vähän kuvia.. PAHOITTELUNI, PELKKÄÄ TEKSTIÄ TÄLLÄ KERTAA. :( kone ei suostu nyt yhteistyöhän joten saatte kuvaspämmin myöhemmin.
Sitten käytiin syömässä lounaaks tempuraa, joka oli nammmmmm. Okei, miksei olis, koska tempura on siis kaikkea friteerattua. :----D Mun puikoilla syöminen on edelleen hemmetin ontuvaa, ja varsinkin otoosan (iskä) aina huutaa mulle: ”Ganbareeee!” Eli taistele. :D (siis tee parhaas) Käytän siis sekasin puikkoja ja haarukkaa, mikä on varsin noloa… no ehke se tästä. Siitä tultiinkin sitten kotiin, joka on paikka nimeltä Victoria Hills. Täällä on siis 6 identtistä kerrostaloa (vaaleanpunaisia!), joista vikassa asutaan ekassa kerroksessa. :) Samassa mahjongissa (siis tässä rakennuksessa) asuu myös ojiisan ja obaasan eli ukki ja mummo. Meijän mahjong on siis G ja A:ssa taas asuu okaasanin sisko ja hostsisarien serkku. Kivasti koko suku samalla alueella….

Mun huone on alakerrassa (oikeasti Hanan huone) ja se on väliovien kautta yhteydessä Dain huoneeseen, jota kylläkin käyttää tällä hetkellä Hana ja okaasan. Ne nukkuu kerrossängyssä. :---D Koska mun huone on Hanan, ja se rakastaa korealaista tyttöbändiä KARAa, niin voitte vaan arvata mitä nää seinät on täynnä. :-----D Ihan oikeesti, tällasta fanitusta en oo ennen nähny. :D

 Meikä nukkuu oranssilla futonilla. :----D yllättävän mukava vaikkei kyllä siltä näytäkään.. Ylhäällä Dai nukkuu sellasessa study-huoneessa ja otoosanilla on oma makkari. Okaasan kysy multa, montako huonetta meillä on ja kun sanoin, että 3 (minä, joni ja iskä + äiti) niin se oli ihan: ”WAAAAH??” että nukkuuko teijän porukat samassa huoneessa. :----D oon huomannu viime päivien aikana etten useinkaan ymmärrä japsien tapoja. Nää on ollu naimisissa 19 vuotta ja on jo 2 lasta eli ilmeisesti enää on ihan turhaa nukkua samassa makkarissa. Myöhemmin käytiin okaasanin, Hanan ja Dain kanssa supermarketissa ja sitä ihmisten määrää! Siis siellä ei näkyny ees lattiaa, se oli yks iso ihmismeri, jonka keskellä yritin selvitä. Ihmettelin sitä kyllä kovaan ääneen, mut Hana sano mulle ettei toi ihan niin yleistä ole, että siellä oli sillon poikkeuksellisen paljon ihmisiä.. voi kun mul ois kuvia siitä. Myöhemmin annoin niille tuliaiset ja oisitte nähny ilmeet kun ne maisto salmiakkia. xd hyvät naurut sain.

Anteeksi hemmetin pitkästä teksistä, lyön vetoo että korkeintaan mun porukat on lukenu ees tähän asti. :----D Ja vielä jatkuu.. ja jatkuu.. ja jatkuu.

Maanantai: Hakkeijima Park päivä! aamu meni ihan normisti, Hanalla alko koulu tänään, joten jäätiin kolmistaan okaasanin ja Dain kanssa kotiin. Ne opetti mulle paljon uusia sanoja ja keskusteltiin muutenkin tosi paljon niin Japanista kun Suomestakin.  Ojiisan ja obaasan (ukki ja mummo) tulivat sitten käymään ja voiiiiii niitä, varsinkin toi noitten ukki on herttanen. xD se puhuu melko hyvää enkkua (näin niinkun japsitasolla) ja se kerto, että oli asunu Detroiitissa pari vuotta -80-luvulla töitten takia. Se oli tulostanu mulle kartan ja merkannu siihen 2 eri reittiä täältä tonne asemalla, sinne on tosiaan matkaa.. joku pari kilsaa? Ihana. <3 Vaikka mulla onkin kartta, niin eksyn silti varmaan noin 7685940 kertaa. xd Syötiin jotain superällöä japsien herkkua, joka näytti ihan silmämunilta ilman sitä mustaa juttua… rakennekin oli samanlainen. Mut onneks se oli kaikkien yhteinen kuppi, joten mä en tosiaan maistanu kun se yhen. xd Ja sen kanssa tarjotiltiin kiinalaista teetä, joka on kylmää. Sain selville mitä se mun edellisessä postauksessa mainitsema ’viljavesi’ on… eli siis kiinalaista teeta, hyiii. :---D join kumminkin kuppini kiltisti loppuun ja olin hiljaa asiasta. Muuten japanilainen ruoka on kyl ollu hyvää tähän mennessä. oon jo tottunu siihen, että syödään vaan kolme kertaa/päivä ja se on ihan jees, en ole nälkänenkään ollu. :D

 Sitten Hana tulikin koulusta ja mun, Dain ja Hanan oli aika lähteä Hakkeijima Parkiin, eli tässä lähellä olevaan huvipuistoon. Okaasan ei tykkää laitteista, joten se vaan heitti meijät sinne ja haki pois. :D Hakkeijima Park, eli pureshaarando (=pleasure land), on vähän lintsin ja särkänniemen risteytys. Siellä on lintsin laitteet, mutta myös akvaario ja delffinaario. ostettiin kumminkin vaan laitepassit, koska ne oli jo 2 900 yeniä ja akvvariojuttujen kans liput ois ollu 4 900… Suolasta….. xd Laitteet oli kyllä tosi jees. :) Kuvia taas tossa alhalla…

 Blue Fall on vapaapudotus, eli periaatteessa lintsin Raketti paitsi, että BF on 107 metriä korkee. Viihyttiin tuolla joku nelisen tuntia, ja onneks mentiin maanantaina, koska jonoja ei ollu todellakaan nimeksikään. Jonotettiin eniten ehkä 10 minuuttia. :D Kuvat on otettu sellasesta sightseeing laitteesta, mikä on siis sellanen paikka, mihin mennään istumaan (joku 30-40 ihmistä) ja se nousee ilmaan ja pyörii sellasen paalun ympärillä joten saa kuvia joka suunnasta. Aplodit loistavalle selitykselle! :--------D en osaaaa…

Kotiin kun mentiin niin Hana lähti cram schooliin, eli ylimääräseen kouluun! HALOO. Mut täällä on opetuksen taso vähän erilaista, joten se on kuulemma hyvä juttu (siis näin okaasan sano, ei Hana xd) Dain mukaan 80 % nykyajan japsilapsista käy cram schoolissa monta vuotta.. Kerroin ettei suomessa tollasia ole ja taas ne ihmetteli. Kohta on ruoka, nammm nammm. :-----) (kello on siis 7)

 Yleisiä juttuja:

-          oon niin gaijin (ulkomaalainen) täällä kun voi olla! Kaikki, siis KAIKKI vähintäänkin kattoo, suurin osa tuijottaa.  Awkward….

-          oon saanu kuulla mun hiuksista (shinyyyyy! goooold!) niin monta kertaa

-          täällä on sellasia ötököitä, semejä. (mitä ne on suomeks? kaskaita??) no anyways, puun kaarnan värisiä isoja ötököitä, jotka pitää heinasirkkamaista ääntä.. PAITSI 6758493 kertaa kovempaa. Ne kuuluu sisälle asti. :d

-          ulkona tulee pimee paljon aikasemmin kun suomessa. :(

-          japanilaisten viinirypäleet eli budoot, on paljon pienempiä kun suomessa ja niitten kuoria ei syödä (randommm fakta) Mut meil oli tosiaan maanantaina niitä, ja olin syöny jo parin ihan sellasenaan kun huomasin et muut vaan imasee sielt sen sisustan…. hyvä minä, nolaus jälleen.

-          nää ei voinu uskoa, et iskä pääsee töistä ennen viittä, otoosan tosiaan tulee kotiin vasta 12-1 aikaan yöllä. ja näin ollen sen lempparipuuha viikonloppusin on nukkuminen.

-          täällä ei otoosan kyllä kotona nosta sormeakaan. Ja se on ihan normia, koska otoosan työskentelee joten okaasanin tehtävä on hoitaa muut jutut. Ruoan jälkeenkin otoosan siirtyy telkun ääreen torkkumaan

-          must on tosi kivaa, kun ruoka on vasta näin myöhään, koska sillon kellään ei oo enää kiire mihinkään ja istutaan tossa pöydässä varmaan yli tunti. Suomeenkin tollanen!
Kuvia myöhemmin, anteeks pelkästä tekstistä!

perjantai 26. elokuuta 2011

i'm alive

Kyllä, se on totta, selvittiin tänne asti hengissä! Tämä on nyt vaan nopea päivitys hotellihuoneesta, koska täällä on netti. <3 Lähettiin siis Kristiinan, Tuukan ja Paloman kans eilen 10 aikaan aamulla Helsingistä Zurichiin, lento oli huippu tylsä. No Zurichissä alkokin sit tapahtua, koska meillä oli 1 h 20 min aikaa vaihtaa konetta ja oltiin huippu myöhässä... kerettiin sit juoksemalla lennolle, koska ne venas meitä. :---D Sitten olikin se iki-ihana 12 tunnin lento, missä ei kyllä nukuttanut yhtään. Eri asia on sitten nyt...

Anyways, lentokentältä mentiin limusiinibussilla (aka tavallinen bussi) tänne, elikkäs Shin-Yokohamaan. :) Täällä ollaan nyt sit sunnuntai-aamuun asti, jolloinka lähetään isäntäperheisiimme. Ollaan mm. ehitty juomaan jo hemmetin pahaa blend-kahvia, viljan makuista terveysvettä ja ollaan me kai japanistakin siinä sivussa puhuttu. :D Tänne tulee vielä tänään ranskalaisia, usalaisia ja saksalaisia ja sain itseasiassa kuulla, että yks niistä usalaisista tytöistä tulee mun kans samaan kouluun. =)

Ja syötykin on kaikkee japanilaista! Lounas, joka käytiin ostamassa tänään konbinista, oli mulla joku leipä missä oli sisällä currya (!) ja jotain lohisushia joka oli hemmetin pahaa. Toi leipä oli kyl yllättävän hyvää.

Vielä on vähäsen vapaa-aikaa ennen dinneriä, joten mä lähden kuivailemaan vaatteitani! Kastuttiin tosiaan läpimäriks äsken kun käveltiin Nissan Sports Centeriltä, jossa meillä on orientaatiota, takasin tänne hotelliin.. Joten, sayoonara!




p.s. täällä on niin KUUUUUMA etten kestä. joku 31 astetta ja kosteus ihan huipussaan. namii.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

selät vastakkain, et pysty repii erilleen

Viimeinen päivä Suomessa! Pakattu on ja laukut painaa kiitettävästi.

Luulin jo hetken et mun koko elämä mahtuu matkalaukkuihin, kunnes näin tytöt tänään ensin koululla ja sitten mentiinkiin keskustaan. Mä rakastan teitä ihan liikaa ja mulla tulee niin ikävä teitä ! Love you guys.




Hyvästi myös Arnold's, tulee ikävä.

Nyt vetelen naamaani viimeiset raejuustot vuoteen ja sitten hipsin suihkuun ja mahollisesti jopa nukkumaankin hetkeksi.

Seuraava postaus sitten Japanin puolelta! 

maanantai 22. elokuuta 2011

get me out of my mind

Pakkaaminen alotettu! (=oon heitelly randomisti kamaa matkalaukkuihin ja sieltä puuttuu varmaan puolet tarpeellisista kamoista, jotka kuitenkin unohdan himaan).

Oon kyllä super yllättynyt ja huojentunu kun mun isossa matkalaukussa on vielä varmaan lähes kolmas osa tyhjää. :---D vaatteet vei puolet laukusta ja vielä pitäs muutamat kengät pakata, mut all in all, aika hyvin  mun mielestä. Tosin en ole tähän nyt ottanut huomioon niitä kamoja mitä en ole vielä edes tajunnu pakata (ja tuskin ikinä tajuankaan). Ja käsimatkatavarat pursuaa ulos tuolta kassista, hups. Ihan sama, nyt en jaksa murehtii tollasia. Ja kun multa unohtuu tavaroita kotiin, niin enköhän mä löydä kauppoja Tokiostakin.. ;)

Tällainen pikapäivitys vaan, oon tällä hetkellä ihan liian ylpeä itestäni. Jaksoin alottaa pakkaamisen jo 2 päivää ennen lähtöä.


ENÄÄ OIKEASTI 2 PÄIVÄÄ JÄLJELLÄ SUOMESSA. HUI.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

kuolema kuittaa univelat, siks taas vailla unta

Viimenen viikonloppu Suomessa on kulunu lähinnä tähän:

Viime yönä väsäsin itelleni uudet kynnet kun ei nukuttanut....

... joka kostautu sillä, etten oo jaksanu tänään tehä oikeen mitään paitsi syödä ja istua koneella.   :---D Jaksoin mä kyllä tossa muutama tunti sitten raahautua iskän seuraks kauppaan, kun piti ostaa vielä hosteille vähän karkkia ja itelle mm. hammastahnaa ja hiuslakkaa. Jee.

Nyt mun matkalaukku tuijottaa mua huoneen nurkasta ja järki sanoo et mun pitäs pikkuhiljaa miettiä mitä otan mukaan. Mut tää kone on vaan liian miellyttävä tällä hetkellä.

Harjottelen japanilaisten poseerauksia huonolla menesyksellä. Mun hosteilla oli nimittäin valehtelematta vähintään joka toisessa kuvassa peace-merkit pystyssä..

Ainiin, osaaks kukaan kertoa mulle mitkä on "puoliviralliset" vaatteet? Ekaa koulupäivää varten pitäs ottaa tollaset mukaan, koska koulupuku ei oo sillon vielä välttämättä valmis.. Mut mitä pukee päällensä ihminen joka omistaa lähinnä leggingsejä ja farkkuja?

lauantai 20. elokuuta 2011

5-5-5-5-5-5-5-5-5-5-5

APUA. Enää 5 päivää jäljellä Suomessa. Kohta pitäis varmaan alkaa pakatakin, mut musta tuntuu etten edes osaaa. Mitä mä tarvitsen 10 kuukaudeks? En tiedä, enkä jaksa sitä miettiäkään.

STS:ltä tuli orientaatiopäivien (eli ekat 3 päivää japanissa) aikataulut ja muuta infoa taas siinä samalla. Hostien kanssa viestittelin taas ja hostmama lähetti kuvia niitten perheestä! :D suloisia olivat. :)

Eilen näin Ep:tä ja käytiin sitten Jonskun (pikkuveli) kanssa kanttomassa uusin Vares leffoissa. Olihan se pakko suostua menemään leffaan, kun toinen niin sulosesti kysyy: "Kai me mennään vielä leffaan ennen kun sä lähet?" Ja heittää siihen perään  koiranpentuilmeen.  :---D kelpo leffa ja oli siis ihan kattomisen arvonen. Toi on kova juttu mun sanomana,  koska mä oon se henkilö joka inhoaa suurinta osaa kotimaisista leffoista.

Anyways, tänään nukuinkin sitten kertynyttä univelkaa pois ja heräsin tuossa vähän yhen jälkeen. :) Aikani kuluksi tein tässä sitten tällaisen...  kyselyn? No ihan sama, mikä onkaan.

Your favorite song  Bang Yong Guk feat. Yoseob – I remember
A song that makes you happy  SHINee - RingDingDong
A song that reminds you of someone  Elastinen feat. Tasis - Jarruta
A song that reminds of you of somewhere Krezip – Don’t crush me
A song that reminds you of a certain event  Donkeyboy - Ambitions
A song that you know all the words to  Kaija Koo – Aika jättää
A song from your favorite band  the GazettE – Break me
A song from a band you hate  Sunrise Avenue – I don’t dance
A song that no one would expect you to love  Lovex – World’s collide
A song that you used to love but now hate  An Café – Snow scene
A song that you hear often on the radio  Alexandra Stan – Mr. Saxobeat
A song that you wish you heard on the radio  Tinie Tempah – Simply unstoppable
A song from your favorite album  Apulanta - Jumala
A song that you listen to when you’re happy  Flo Rida - Respirator
A song that you listen to when you’re sad  Billy Talent – White Sparrows

A song that makes you laugh  Kristiina Wheeler – Kiitos kun muistit
A song from your childhood  Roxette – 7Twenty7
Your favorite song at this time last year Little Boots – New in town


Ja kuten kaikki on huomannu, mä oon super laiska ottamaan kuvia, pahoitteluni. Korvaukseks vähän jersey shorea.





tiistai 16. elokuuta 2011

siipiveikko

Nopea asia vaan, nimittäin tänään tuli lentotiedot! Lähtö on siis 25.8. ja kone lähtee klo 10 aamulla Suomen aikaa. Välilasku on Sveitsissä ja siinä välissä on kait pari tuntia ennen sitä ihanaa 12 tunnin lentoa Naritaan, Tokioon. Japanin aikaa ollaan perillä seuraavana aamuna.

Huomenna ajattelinkin sitten käydä koululla moikkaamassa kavereita ja syömässä vikaa kertaa vuoteen kouluruokaa ! Tosin siellä taitaa olla huomenna parsakaalipinaattikeittoa... mut onneksi on sämpylää, koulun sämpylät on parhaita. <3 Torstaina näänkin sitten Veeraa ja matkataan siitä yhessä kerhonohjaajienkokoukseen (niille ketkä ei tiedä, oon ollut kerhonohjaaja 2 vuotta). Turhaanhan mä sinne menen, mutta tahon nähä muutkin ko:t vielä ennen lähtöö, niin se hoituu sillä. :)

Sain muuten vihdoin aikaseks ostaa itelleni pari japanin sanakirjaa, ajoissa kun olen. Mutta onpahan sekin hoidettu. :D Jajajaja tänään olinkin sit (vaihteen vuoks, haha) keskustassa med Essi ja nähtiin siinä myös Roosaa, Teijaa, Lassea, Marttia ja jotain kamua jonka niimeä en ikinä saa päähäni. Mitchel? No anyways, kivaa oli kuten aina mut sit loppuvaiheessa päädyttiin Essin kanssa kuvittelemaan tulevaa vuotta.. Kuvitelma ei ollu kiva. :( Enää Essi ei voi soittaa mulle randomeihin aikoihin, että lähenkö sen kanssa käymään tupakalla, eikä voida istua meijän alapihan keinussa montaa tuntia ja vaan jauhaa. =( Se oli isoin nyyh. :---D

Anteeksi random tekstistä osa 57849, aivot ei just nyt kykene parempaan. Mut tajusin, että mulla on oikeesti maailman parhaat kaverit ja mulla tulee niin ikävä kaikkia etten kestä.

HOOOOOLLY FUCK

Ne ketkä tuntee mut, tietää että mä rakastan jrock bändiä the GazettE. Gazella alkaa Venomous Cell kiertue Japanissa lokakuun alussa, mutta eihän mulla tietenkään oo lippua sinne.. MUTTA.

Juttelin yhen ranskalaisen typyn kanssa LiveJournalissa kun se kyseli ketkä on Tokion alueella keikkojen aikana. Kerroin, että juu oon siellä, mutta en mee keikoille koska ei ole lippua. Tää muija rennosti vaan heitti: "Mulla on kaks, saat toisen jos haluat." No arvaa haluanko? 

Eli meen lokakuussa sen kaa kattomaan Gazea. jhdfklsöösakgkfksölddkfjgfkldösaldk

maanantai 15. elokuuta 2011

maanantaii

Jag är jättetrött just nu.
Ja mun molempiin käsiin sattuu.
AU AUA AUUUU

Hah, tässä teille ironista: Mä tupesin seiskaluokalla kasvissyöjäksi. Lukiossa lopetin sen, koska tiesin, etten luultavasti pääse Japaniin vaihtoon jos en voi syödä lihaa. Oon nyt syönyt lihaa tässä reilut puol vuotta... Eilen viestiteltiin taas hostmaman kans ja se sano, että luki mun papereista mun olevan kasvissyöjä. Se sano, että se on tosi ookoo juttu ja mun ei tartte syödä lihaa jos en halua, että ei paniikkia, me ei sua pakoteta.

Oisko joku voinu infoo mulle puol vuotta sitten, että mulle tulis tällanen hostperhe ja oisin voinu pysyä kasvislinjalla? ;__;

sunnuntai 14. elokuuta 2011

kielletyt hedelmät ja kosmetiikkaa

STS:ltä tuli taas vähän lisää infoa ja tällä kertaa mukana oli 28 sivuinen teksti, jota käydään läpi sitten ekoina päivinä Tokiossa. Siinä oli muuan muassa sääntöjä ja yleistä infoa Japanista ja japanilaisesta kulttuurista. Koulujen yleisiksi säännöiksi mainittiin mm. meikki- ja korukielto, se ettei koulun alueelta luultavasti saa lähteä kesken koulupäivän ym. scheissea... Meikkikiellosta oon kuullut jo noin 7584930 kertaa mutta korukielto?? Mitä pahaa korut on jollekin tehny (no okei samaa voisi kysyä meikistä..)? Tähän sisältyy tietysti korvikset ja veikkaan, että mun 11 korvista tekee hyvän vaikutuksen opettajiin. :---) Jotenkin tällaiselle suomalaiselle, joka on tottunut siihen, että saa pukeutua miten haluaa ja näyttää miltä haluaa, toi on vaan vaikeata ymmärtää. Mut hei, that's the price to pay for wanting to go to Japan I guess..

Aa, mut sit varsinaiseen otsikkoon... Yksi isoimmista säännöistä oli, että vaihtarivuoden aikana ei saa tehda elämää merkittävästi muuttavia asioita, joita oli:
-uskonnon vaihtaminen
-naimisiin meno
-raskaaksi tuleminen

MIKSI MIKSI MIKSI multa evätään kaikki mitä suunnittelin tekeväni vaihtarivuoden aikana?? :---(

Asiasta kukkaruukkuun, lauantaina ostelin vähän kosmetiikkaa eli täydensin varastoni tulevaa vuotta varten.

Ostin siis meikkipuuterin, luomivärejä, poskipunan, aurinkopuuterin, pari ripsaria, kulmakynän ja -vahan sekä eyelinerin.. Auts, vanhempien lopakot ei kiittänyt.

 

Huomenna tulee luultavasti taas postausta, koska jaarittelen nyt kaikkea turhaa vielä kun kerkeen..

 + Mulla on huomenna vikat rokotukset 8.15 aamulla ! Joudun lähtee sinne jo 7.20 eli heräämään ties millon..  Miks mä joudun heräämään kuudelta vaikken mene edes kouluun? Maailma on julma.      
-nina    

perjantai 12. elokuuta 2011

se tunne kun olet idiootti

Muutamat viimeset päivät ei oo kyllä menny mun kohdalla putkeen. Ensinnäkin, en ilmeisesti osaa enää muodostaa puhetta, mulla menee kaikki sanat sekasin ja selitän ihan mitä sattuu.. no kait sitä pystyy käsiä heiluttamallakin kommunikoimaan. :d Toiseks vaalensin vähän taas tukkaa ja ohhoh, keltanenhan siitä tuli. hups.

Olin lähössä eilen keskustaan ja rupesin etsimään bussikorttia 2 minuuttia ennen kuin ois pitänyt lähtee. No eïhän sitä mistään löytynyt. Päätin mennä seuraavalla bussilla ja jäin penkomaan huonettani, ei löytynyt. Tajusin, että jätin kortin varmaan edellisenä päivänä bussiin ja soitin löytötavaratoimistoon. Eipä ollut sielläkään. Menin sitten keskustaan käteisellä ja bussissa huomaan, että mun kuulokkeet on paskana.


YESSHH, päivä senkus parani. Olin koko lopun eilisen illan sitten kyrpä otsassa mut ei se mitään, löysin piristettä...

Sillä aikaa, kun muut on ollut koulussa, mä oon ollut Youtubessa. Toisin sanoen mulla on ollut aivan vitun tylsää ja oon purkanut sitä näihin. :----D Eli mun lempparit juutubesta, JennaMarbles , Smosh ja DeStorm ! Rakastan näitä. Jennaan törmäsin ekan kerran jo vuosi sitten, mut jotenkin koko tyyppi unohtui. Smosh ja DeStorm sen sijaan on uusia tuttuja, mut kyllä näitten parissa jaksaa yöt aikaa viettää.



Nooo, anyways, tänään onkin sit ollut taas parempi päivä. Soitin uudestaan löytötavarapaikkaan ja siellähän se mun kortti oli niin pääsin sen tänään hakemaan. Kävin myös ostamassa uudet kuulokkeet. :)

Tänään tuli myös STS:ltä lisää tietoa koulusta ja ekoista päivistä Jaappanissa. Koulu alkaa 1. syyskuuta ja koulua mulla on tosiaan ma-la ! JEEEEEE. NOT. No sen lisäks, koulu alkaa 8.30 ja oppitunnit loppuu 15.30. Ei siis kovin paha, MUTTA. Koulun jälkeen alkaa clubit, jotka loppuu 17.50 ! Siis meikä joutuu olemaan koulussa kuuteen asti ja kun siihen päälle pistää vielä tunnin kotimatkan niin oon seiskan jälkeen kotona. WOHOOOOOOOOO. Uskon arvostavani lukiota hiukan enemmän tän vuoden jälkeen.

Rakkain terveisin Nina ja sen keltaset hiukset.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

2 weeks !

Eli kaksi viikkoa enää lähtöön! Vielä pitäisi jotain tuliaisia ostella (siis suklaata sun muuta) mutta tässä on nyt nää tuliaiset pääpirteittäin:


Tuliaisiksi pääty siis loppujen lopuks lähinnä muumia ja marimekkoa. Jokaiselle perheessä ostettiin muumimukit (äitille muumimamma jne), tosin Hanalle menevää hienoa niiskuneiti-mukia ei ole tossa kuvassa, koska se on jo paketoitu aaltopahvilla.    :----D Löydettiin Infosta tollanen Suomesta kertova kirja, joka on tosiaan Japaniksi! Eli sieltä saavat sitten tietoa Suomesta, kun en ite osaa mitään selittää. Kirjassa on tosi paljon kuvia Suomen luonnosta ja kaikista 'kuuluisista' jutuista.


Infosta löytyipi myös tällainen! Eli superhieno miniviiri.... huomatkaa sarkasmi. Mut ihan jeeshän toi kans on, siinä on ainaki mäkihyppyä ja sen lajin ne japsitkin jopa tietää. :D Oisin halunnu viedä sinne vaikka mitä jääkiekkoon liittyvää mutta epäilen, että siellä ei suurin osa ole edes ikinä luistellu... :----( miks mm-kisat järjestetään Suomessa sinä vuonna kun en oo täällä??

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Läksiäiset.....

Eilen pidettiin tosiaan meillä läksiäiset ja hauskaa oli! Tai miten sen sanois.. mielenkiintosta ainakin. :---D Ilta sisäls muun muassa erilaisia shotteja, kpopin huudattamista ja kaunista tanssia, naapurin kissan ja koiran perässä juoksemista, pullonpyöritystä ja pientä angstia. Aikas perus bileet siis! Tosin musta oli aika loistavaa, että koko illan saldoks ei tullu kun yks rikkoutunu lasi.

Kuvien teema oli vissiin: "Näytä niille japanilaiseille miten Suomessa hoidetaan hommat!"



torstai 4. elokuuta 2011

ついに!

Noniin! Eli vihdoin sain jopa tämän blogin aloitettua. Japaniin lähtöön on enää tasan 3 viikkoa ja oon ihan järjettömän innoissani, huhhuh. Kesä on menny ihan sairaan nopeesti, koulutkin alkais jo viikon päästä. Mihin tää aika on kadonnu? Okei, no mun tapauksessa noin miljoonan asian järjestämiseen.. oon muun muassa tehny viisumi hakemuksen, ilmotuksen ulkomailla asumisesta kelalle, käyny hankkimassa muutaman rokotuksen, ostellu tuliasia, opiskellu ahkerasti japania, lukenu noin 78396070 matkaopasta ja viestitelly ekan hostperheen kanssa.

Tosiaan kuten toivoinki, pääsen Tokioon. Ymmärrän kyllä, että sen japanilaisen elämäntyylin varmasti kokee pikkukaupungissakin mut isot (tässä tapauksessa massiiviset) kaupungit on vaan jotain niin ihanaa. <3 Joten oon supertyytyväinen tohon mun sijotukseen vaikka koulumatka kestääkin sen tunnin.

Eka hostperhe asuu Yokohamassa ja koulu on Shinagawassa, Tokiossa. Koulu onkin sitten ihanainen 1200 oppilaan yksityinen tyttökoulu. :)))) Se oli ainoa juttu mistä en ihan pitäny... Mut perhe vaikuttaa tosi ihanalta. Hostäiti on 45v. kotiäiti, isä 46v. office worker, sisko 10v. ja veli 16v. Oon viestitelly tosiaan ton äitin, veljen ja siskon kanssa ja ne on niin ihania. ;___; Ne on kaikki ollu tosi innokkaita ja kyselly hirveesti kaikkea eikä ne oo ainakaan vielä lytänny mun japaninkielisiä sähköposteja. :---D

Tässä ens viikkojen aikana ois vielä edessä lisää tuliaisten ostelua ja kahen rokotteen otto. Sen jälkeen kaiken pitäs olla kondiksessa ja sit voikin keskittyä siihen kaikkei vaikeimpaan eli pakkaamiseen! Uudet matkalaukut käytiin tossa maanantaina ostamassa, mut se mitä pitäs oikeesti ottaa mukaan on vielä täys mysteeri.. mitä mä oikeesti tarviin 10 kuukautta varten?? A-P-U-A.

Lauantaina ois tarkotus pitää pienmuotoset läksiäiset, eli toisinsanoen bileet. Porukatkin lupas lähteä pois kotoa viikonlopuks joten mikäs sen parempaa. ;)