sunnuntai 14. elokuuta 2011

kielletyt hedelmät ja kosmetiikkaa

STS:ltä tuli taas vähän lisää infoa ja tällä kertaa mukana oli 28 sivuinen teksti, jota käydään läpi sitten ekoina päivinä Tokiossa. Siinä oli muuan muassa sääntöjä ja yleistä infoa Japanista ja japanilaisesta kulttuurista. Koulujen yleisiksi säännöiksi mainittiin mm. meikki- ja korukielto, se ettei koulun alueelta luultavasti saa lähteä kesken koulupäivän ym. scheissea... Meikkikiellosta oon kuullut jo noin 7584930 kertaa mutta korukielto?? Mitä pahaa korut on jollekin tehny (no okei samaa voisi kysyä meikistä..)? Tähän sisältyy tietysti korvikset ja veikkaan, että mun 11 korvista tekee hyvän vaikutuksen opettajiin. :---) Jotenkin tällaiselle suomalaiselle, joka on tottunut siihen, että saa pukeutua miten haluaa ja näyttää miltä haluaa, toi on vaan vaikeata ymmärtää. Mut hei, that's the price to pay for wanting to go to Japan I guess..

Aa, mut sit varsinaiseen otsikkoon... Yksi isoimmista säännöistä oli, että vaihtarivuoden aikana ei saa tehda elämää merkittävästi muuttavia asioita, joita oli:
-uskonnon vaihtaminen
-naimisiin meno
-raskaaksi tuleminen

MIKSI MIKSI MIKSI multa evätään kaikki mitä suunnittelin tekeväni vaihtarivuoden aikana?? :---(

Asiasta kukkaruukkuun, lauantaina ostelin vähän kosmetiikkaa eli täydensin varastoni tulevaa vuotta varten.

Ostin siis meikkipuuterin, luomivärejä, poskipunan, aurinkopuuterin, pari ripsaria, kulmakynän ja -vahan sekä eyelinerin.. Auts, vanhempien lopakot ei kiittänyt.

 

Huomenna tulee luultavasti taas postausta, koska jaarittelen nyt kaikkea turhaa vielä kun kerkeen..

 + Mulla on huomenna vikat rokotukset 8.15 aamulla ! Joudun lähtee sinne jo 7.20 eli heräämään ties millon..  Miks mä joudun heräämään kuudelta vaikken mene edes kouluun? Maailma on julma.      
-nina    

2 kommenttia:

  1. No ei sulta uskonnon vaihtamista voida kieltää millään paperilla koska se on EU:ssa Rooman sopimuksessa ja Suomen perustuslaissa eli uskonnon vaihtamista ei voi kieltää millään sopimuksella.

    VastaaPoista
  2. Niin niissä papereissa luki, mutta hyvä tietää. :) (vaikka tää teksti olikin sarkasmia, ainakin siltä osalta, että oikeasti haluaisin tehdä edellä mainittuja.)

    VastaaPoista